lauantai 30. elokuuta 2008

Yksi moka korjattu toinen löydetty

Talo tehtaan kaverit kävi korjaamassa räystään mokan josta oli aikaisemmin juttua mutta nyt löytyi yksi pieni moka sisältä kun ruvettiin asentelemaan styrokseja lattialle. Tolppakenkä oli vähän jäänyt lyhyeksi joten puutolppa jäisi lattia valuun. No sehän ei ole hyvä joten laitoimme tolplan suojaksi vähän sokkelin huopakaistaa.



Pesuhuoneeseen ja saunaan tuli vain 50mm styroksi kun muualle tuli 75mm jotta raudoitus ja lattialämmitysputket saadaan mahtumaan kaatojen alle kun lattia valetaan.

keskiviikko 27. elokuuta 2008

Massanvaihtoa ja montun kaivuuta

Päivä alkoi jo kello 7 kun kaivuri kuski saapui jatkamaan hommia ja tänään oli ohjelmassa pihan massan vaihtoa eli kaavittiin vähän lisää savea pois pihalta ja laitettiin suodatinkangas ja uutta soraa päälle. Tarkoitus oli saada piha kuntoon syksyn sateita varten ettei tarvitse rämpiä savessa ja repiä akseleitaan myöten juuttuneita autoja pihalta.


 Pihan massanvaihdon jälkeen kaivettiin "pieni" monttu puhdistamolle. Toivotaan ettei sada paljoa ennenkuin saadaan puhdistamo asennettua sinne. Puhdistamo vaatii betonilaatan pohjalle joten se vähän venyttää asennusta.


Muutenkin laiteltiin ulkopuolisia viemäröintejä kuntoon ja tällä kaivolla yhdistettiin autotallin viemärilinja talon lijaan ja sitten lähto puhdistamolle.


Kaatoja hiottiin sopiviksi jottei "p" juutu putkeen :)


Tältä piha näytti illanpäätteeksi kun sitä vielä vähän tasailtiin. Huomennaa ajetaan vielä 500kg lätkällä se kovaksi.



maanantai 25. elokuuta 2008

Maalämmön keruuputken asennus

Tänään oli vuorossa maalämmön keruuputken asennus savipeltoon. Yleisempi tapahan on porata lämpökaivo kallioon jonne tuo putki laitetaan, mutta meillä kun tuota peltoa oli niin ei tuota kaivoa tarvinnut. Peltoon asennushan vaatii tuota pinta-alaa jonkin verran että tuota ei ihan mille tahansa 500m2 postimerkki tontille laitetakkaan ja maaperäkin tarvitsisi olla aika savista. Asennus meni aika mallikkaasti vaikka ensikertalaisia oltiinkin eikä mennyt edes putki lommolle. Putki laitetaan noi n. 1m syvälle maahan ja putkien välinen etäisyys pitää olla vähintään 1,2m. Meille putkea tuli 400m joten jonkun verran ojaa joutui kaivamaan , vaikka saimmekin 1,2m kauhalla kerralla aika valmista ja putki laitettiin ojan molempiin reuniin joten kerta kaivuulla saatiin menemään tuplamäärä putkea.

n.60m ojaa tontin reunaan

Lyhyempi n. 20m oja joita kaivettiin poikittain pitkäst ojasta ja tuonne upposi n. 40m putkea kerrallaan.


 Maalämpöputken läpivienti joka eristettiin vielä routamatolla.


Sinne se putki upposi ja vielä vähän tasattiin maisemiakin.




perjantai 22. elokuuta 2008

Lattiakaivoja ja reikiä lattiassa

Ontelolaattoihin piti tehdä vielä muutamia reikiä lisää jotta voitiin asentaa kaikki lattia kaivot paikalleen. Ontelolaattojen asennus vaiheessa meiltä lipsahti yksi ontelo väärinpäin joten siitä oli täytetty väärässä päässä olevat reiät ja nyt tehtiin uudet oikeisiin paikkoihin. Samalla tehtiin myös reiät vesijohtoa, sähköja ja maalämpöpumpun keruuputkia varten. Seuraavaksi pitäis laitella styrokseja ja betoniverkkoa jotta voidaan asentaa lattialämmitys.



tiistai 19. elokuuta 2008

Jäykistävia laudoituksia kattotuoleihin

Kattotuolien alapaarteiden yläpintaan laitettiin lautoja tukemaan runkoa jotta voitaisiin poistaa elementtien tuet ja samalla välttää myös myöhemmin koko katon levyttäminen gyprokilla. Koko katon levyttäminen gyprokilla olisi ollut hölmöa koska tarkoitus on laittaa paneelikatto. Tuo katon levyttäminen gyprokilla tuntuu olevan aika yleinen tapa jäykistää runkoa.


sunnuntai 17. elokuuta 2008

Tuulensuoja levyjen asennusta

Viikkoon ei ole työmaalla tapahtunut mitään, mutta nyt taas hommat jatkuivat puuttuvien tuulensuoja levyjen asennuksella. Tuli myös vasta nyt huomattua yksi moka pystytyksessä. Ulkovuorauksen tiilille ei ole tilaa räystäänkohdalla, vaikka se on kyllä talotehtaankin rakenne kuvissa huomioitu. Huomenna olisi vastaanotto tarkastus eli tuosta tullaan keskustelemaan.





torstai 7. elokuuta 2008

Paketin pystys valmistui

Katto valmistui ja pystytys porukka sai samalla hommat valmiiksi. Nyt pitäsi sitten alkaa naputtelemaan puuttuvia tuulensuoja levyja yms. On myös vielä vähän epäselvää voidaanko jatkaa lattiasta vai pitääkö tehdä sisäkattoa ensin jotta voi poistaa sisäpuoliset tuet? Tuokin selvinne kun vastaava palaa lomilta. Muuten uskomaton määrä puun palasia oli pitkin työmaata  pystyttäjien jäljiltä.  Kärräilin  5 kottikärryllistä ja isäukko oli kärrännyt varmaan saman verran aikaisemmin.

maanantai 4. elokuuta 2008

Tiilikatto päänpäälle

Tänään talo sai tiilikaton päälle. Vielä jäi puuttumaan harja ja reunatiilet ja muutama tiili kuistinkatolta, mutta muuten se näyttää jo katolta. Samalla tuli todettua että terassin ja talonkaton välinen liitos näyttää hyvältä ja tuli tehtyä oikea ratkaisu kun ei suostuttu pystyttäjien ehdottamaan ratkaisuun mistä jo olikin aikaisemmin puhetta.