torstai 31. heinäkuuta 2008

Terassin katto


Tänään valmistui terassin kattorakenteet ja muutenkin on aluskatteet asenneltu että antaa sataa vaan :) Noita kattopalkkeja terassin kattoon oli talotehdas piirrellyt vähän liika, jos olisi käyttänyt hiukan paksumpaa puuta olisi voinut jättää puolet pois mutta minkäs teet nyt on vaan enemmän tuota maalattavaa.


tiistai 29. heinäkuuta 2008

Terassin ja talon välisen tiilikaton liitos?

Terassin ja talon valinen tiilikaton liitos aiheutti keskustelua ja jouduimmekin tekemään mallin jotta asia saadaan ratkaistua. Piirustuksien mukaan katon tiili olisi maannut terassinkaton tiilen päällä, mutta pystytysporukan nokkamies sanoi että ei kestä. Pääsuunnittelija ehdotti samanlaista ratkaisua jota olimme jo yrittäneet myydä myös nokkamiehelle. Korotetaan rimalla katolta tulevaa tiiltä niin että se ei makaa terassin tiilen päällä. Tämä ratkaisu hyväksyttiin lopulta joten sen puolesta homma voivat jatkua.


sunnuntai 27. heinäkuuta 2008

Blogi syntyy

Tämän blogin olisi pitänyt syntyä jo yli vuosi sitten kun meidän talonrakennus projektin suunnittelu alkoi, mutta syystä tai toisesta se jäi syntymättä. Tosin yksi yritys oli blogspot.com jonne muutama juttukin syntyi, mutta se ei vain oikein ottanut tuulta purjeisiin. Nyt yritetään uudestaan ihan tosissaan.

Aluperäinen idea tämän blogin tarkoituksesta olisi saada taltioitua meidän perheen talon rakennus projektin eri vaiheet ja tapahtumat, mutta nyt kun projekti on jo aika pitkällä ja blogi vasta syntymässä niin alkuperäinen idea on hieman laajentunut elikkä nyt olisi tarkoitus myös kirjoitella meidän perheen tapahtumista, harrastuksista yms. talo projektin ohella.

Blogin nimeksi tuli valittua tilan nimi joka on osaksi uutta ja vanhaa. Elikkä "niitty" on tilannimestä josta tontti lohkottiin ja "peura" tuli tontin halki kulkeneen peuran polun mukaan elikkä yhteensä "peuraniitty" simppeliä.

perjantai 25. heinäkuuta 2008

Pystytys etenee ja ullakon ikkuna askarruttaa

Pystytys jatkui, kattotuolit saatiin paikoillen asennettin aluskatteita jo kuistin puolelle. Ullakon ikkuna oli myös ongelmallinen sillä ne eivät aukea ulospäin joten niiden lukitus pitää ratkaista sillä ullakolle ei ole muuta käyntiä kuin ikkunoiden kautta.


tiistai 22. heinäkuuta 2008

Talopaketin pystytys alkaa

Talopaketin pystytys alkoi aamusta ja kaikki sujui huvin ja seinät saatiin pystyyn ja pari kattotuoliakin katolle. Talon keskelle tuleva kantava palkki puuttui joten kattotuolien asennus jäi kesken.








perjantai 18. heinäkuuta 2008

Kellarinportaiden valu

VK29

Vuorossa oli kellarin portaiden valu ja harkkojen muuraus kantavan seinän kohdalle nostamaan se ylös lattiavalusta.




Aika komeat portaa vai mitä?


Myös terassin alus parrut asennettiin paikalleen. Parrut tarvitsivat vielä hieman lisätukea sillä jossain vaiheessa oli parrujen suunniteltu paksuu muuttunut ja se oli meiltä jäänyt huomioimatta kun pilareihin tehtiin uria ja pilastereihin hitsattiin kiinnikkeet. Mutta T24 2x4:nen ja vaarnanaulaus niin johan parrut kestää taas.

lauantai 12. heinäkuuta 2008

Alapohjan tuuletus putkien asennus ym. sekalaista

VK28

Viikolla asenneltiin alapohjan tuuletusputkia ja muurailtiin vähän lisää harkkoja kellarin seiniin korotukseksia. Siskonikin osallistui tällä viikolla rakennus projektiimme ollessa lomalla vanhempieni luona. Kiitos!

sunnuntai 6. heinäkuuta 2008

Perhe piknikillä tontilla

Sunnuntai oli lepopäivä ja sitä todella tarvittiinkin sillä viikko oli ollut aika raska ja pitkä. Nyt vaimo ja lapset pääsivät katsastamaan työn tuloksia. Ainakin eväät näyttivät maistuva.

lauantai 5. heinäkuuta 2008

Reuna täytöt

Hommat alkoivat aamulla klo 7.00. Reunakaistaa ja patolevyä oli vielä puolet asentamatta ja niitä asennettiinkin kilpaa kaivinkoneen kanssa. Onneksi:) kaivinkoneesta hajosi hydrauliikka letku ja me saimme vähän lisä aikaa.


Sadevesiputkia ja kaivoja asenneltiin samalla kun täyttöjä tehtiin.


Puolet täytöistä saatiin tehtyä perjantaina ja hommaa jatkettiin lauantaina jolloin täytöt saatiin tehtya. On se ilo katsella kivinkoneen työskentelyä kun on ammattimies puikoissa, ei juuri turhia liikkeitä tehdä.


Samalla tasoiteltiin myös tonttia muutenkin ja nyt alkoi perustuksetkin näkyä multakasojen takaa. Tontti alkoi nyt muutenkin muovautua ja alkoi itsekkin hahmottamaan että miltä talo siinä paikassa tulisi näyttämään.




torstai 3. heinäkuuta 2008

Patolevyn asentelua

Patolevyt piti saada asennettua vielä ennen perjantaita jolloin oli tarkoitus aloittaa reunojen täyttäminen. Slammaustakin oli vielä tekemättä ja bitumi kaista sokkelin alaosaan piti myös laittaa joten kiirettä piti ja päivät venyivät iltamyöhään.



tiistai 1. heinäkuuta 2008

Saumavalut

Valut alkoivat ihan hyvin mutta sitten meinas tulla kiire, tällä kertaa meillä ei ollut yhtähyvää tuuria pumppuauton kuljettajan suhteen kuin oli anturoidenvalussa joten homma meinasi karata käsistä. Pari miestää lisää ei olisi ollut pahitteeksi sillä valun jäljilta kansi oli täynnä kuraa, mutta onneksi se ei kovettunut liian nopeasti ja kaikki tavara saatiin lapiotua saumoihin ja reunavalut tasoitettua.


Tässä kansi jo vähän siistimpänä kura lapioituna sinne minne pitikin.


Muotit kestivät hyvin ja alajuoksun kiinnitys teräksetkin muistettiin laittaa paikoilleen ennen kuin kura oli liian jämäkkää.