maanantai 8. lokakuuta 2007

Talopaketin valinnan vaikeutta

Tämä on viimeinen vanhasta blogista siirretty juttu.

Tonttihan oli jo hankittu ja rajat merkitty joten alkoi sopivan talopaketin etsintä. Sopivan talomallin löytäminen ei sitten ollutkaan niin helppoa. Olimme päättäneet että talon tulisi olla yksi kerroksinen ja 5h + keittiö + yms. ja erillinen autotalli. Tuntui että olisi paljon helpompi löytää sopiva 2 tai 1 1/2 kerroksinen talo kuin yksi kerroksinen. Jotenkin kaikissä yksi kerroksisissa tuntui aina olevan jotain vikaa, etenkin saunasta ulos vilvoittelemaan pääsy tuntui olevan jotenkin hölmöä. Ulos autokatokseen tai jonnekin muualle kuin mukavalle terassille. Tai jos halusi terassille piti kulkea olohuoneen tai keittiö kautta yms. Keittiö ja olohuone olivat erillään ja sopivaa yhdistelmää ei tuntunut löytyvän.

Asuntomessuillakin tuli käytyä Hämeenlinnassa. Kovin oli prameita ja suuria kivitaloja joissa ei tuntunut tarvinneen kustannuksia säästellä. Taloja tavallisille ihmisille ei tuntunut juuri olevan. Talo johon ihastuimme oli Kannustalon Vihervaara tosin senkin sisustus oli aika pramea ja viimeisen päälle designia, Mutta talon ulkoinen olemus ja tyyli miellytti meitä kovasti. Tästä rohkaistuneena tilasimme Kannustalon kuvastot ja aikamme niitä tutkittuamme löytyikin Long Island mallistosta juuri sopivanlainen Long Island 139 malli jossa olohuone ja keittiö olivat yhta suurta tilaa ja saunastakin pääsi kodinhoitohuoneen kautta suurelle koko talon levyiselle terassille. Ja huoneitakin oli juuri sopiva määrä.


Olimme katselleet myös yhtä Puutalon mallistosta löytynyttä Arabella 2-07 mallia, mutta sen me hylkäsimme koska siinä ei ollut huonetta joka olisi toiminut työhuoneena järkevällä tavalla.


Kolmas talomalli olis voinut olla Kastellin Moderni 145 joka olis ollut aikahyvä tilaratkaisuiltaan,


mutta olimme jo ihastuneet Kannustalon Long Island 139 malliin joten päätimme pyytää siitä myös tarjouksen. Tarjous tulikin nopeasti. Olimme tietoisia että Kannustalo ei ole sieltä edullisimmasta päästä mutta silti olimme yllättyneita siitä kuinka kallis Kannustalo oikeasti oli.
Puutaloon ja Kastelliin verratuna Kannustalo oli 25 - 30k€ kalliimpi. Kannustalon eduksi voidaan laskea todellä täydellinen puuosatoimitus mutta silti tutuu että ei kaikki selity täydellisemmällä toimitus sisällölla ja korkeammalla huone korkeudella. Tiedän kyllä että noita talopaketteja on lähes mahdotonta vertailla ja varsinkin erilaisten mallien välillä, mutta silti.

Keskusteltuamme vastaavanmestarimme kanssa olimme vakuuttuneita että Kannustalo ei mahdu meidän budjettiimme joten jotain muuta täytyi keksiä. Vastaavamestarimme ehdottikin että piirrättäisimme omat kuvat ja pyytäisimme tarjouksia pienemmilta talotoimittajilta ja hänellä olikin jo pari ehdokasta joiden kanssa hän on ollut aikaisemminkin yhteistyössä. Toinen oli Tupatalo Mäntsälästä ja toinen oli Päijänteen Puuelementti Sysmästä, kolmas mahdollinen toimittja voisi olla Jokeri-Talot Vieremästä. Nyt tarvitaan enää ne talon piirustukset että voidaan lähte tekemään kilpailutus kierrosta.